Kulttuuri

Kulttuurin virallinen blogi

Aihe: Pietari

Pietarin matka lähenee…liian hitaasti

Tätä kuumottavaa odotusta lievittääkseni, voitaisiin vähän katsella minkälainen kaupunki meitä lyhyen bussimatkan jälkeen odottaa. Kyseessä on kuitenkin Euroopan neljänneksi suurin kaupunki ja maailman pohjoisin yli miljoonan asukkaan kaupunki.

Moni meistä on käynyt aiemmin Pietarissa, osa on ensimmäistä kertaa…silti tuo valtaisa kaupunki pitää sisällään niin paljon toimintaa, tapahtumia ja paikkoja, että jokaiselle matka tuo paljon uutta.

Tässä matkassa on hienoa se, että se tarjoaa mahtavat puitteet lomailla ja tutustua Pietariin eri tavoin. Voi aidosti nauttia kulttuurista esim, iltavalaistun Nevajoen rannan ja siemailla lasin kuohuviiniä. Tai sitten ottaa muutaman lasin enemmän.

Tiesitkö että Itämereltä pääsee Pietarin kohdalta veneellä aina Mustalle merelle asti?

Pietari toimi myös Venäjän pääkaupunkina vuoteen 1918 asti, ja oli tuolloin venäläisen kulttuurielämän keskus. Tähän aikaa sijoittui venäläisen kulttuurin kulta-aika. Ja juuri tätä me pääsemme ihailemaan mm. Eremitaasin, Katariinan Palatsin ja kiertoajelun avulla. Olemme tänä vuonna panostaneet myös siihen, että myös vapaata aikaa löytyy, jotta pääsee ostoksille ja voi tutustua myös omiin intresseihin.

Ja koska matkallamme on myös muutama mursu mukana  : Pietari-Paavalin linnoitus http://fi.wikipedia.org/wiki/Pietari-Paavalin_linnoitus  toimii pietarilaisten uimapaikkana ympäri vuoden. Talvisin Nevan jäähän sahataan 10 m pitkä avanto uimista varten. Paikan tunnistaa helposti linnakkeen muuriin maalatusta mursusta (mursu on venäjänkielessä lempinimi avantouimareille).

Eipä tässä muuta tällä erää, lisää tulee vielä J

Lisää Pietarista voitte lukea Wikipedia.orgista http://fi.wikipedia.org/wiki/Pietari_(kaupunki)

KV-Viikko tulee

KY:n perinteinen KV-viikko on taas aivan oven takana. Tämä syksyn vauhdikkain viikko pitää sisällään muun muassa III-Kierroksen, Boston Nightin ja Silliksen. Lippuja kolmoskierrokselle voit hankkia jo tämän viikon torstaina, mutta Boston Nightin ja Silliksen liput tulevat myyntiin suuressa lipunmyynnissä keskiviikkona 1.10. KY:n yläkertsillä. Lipunmyynti alkaa kello 9, ovet KY:lle avataan kello 7.

Kolmoskierros on siis kaupungin viilein kaljaralli, jossa kierretään kahdeksikkoa kolmosen sporalla ja pysähdytään välillä nestetankkauksella kiskojen läheisyydessä olevissa juottoloissa. Kuvia viime vuoden III-Kierroksesta löydättäältä. Ilmoittaudu paikalle myös Facebookin kautta.

Viikon ehdottomasti tyylikkäin tapahtuma on lauantaina järjestettävä Boston Night. Presidentti hotellin täytyy kauniista ja komeista kyltereistä avecceineen. Luvassa on tanssia KY:n oman Boston Promenade big bandin johdolla, loistava kolmen ruokalajin ateria, kasinopelejä sekä loistavaa tunnelmaa. Hintaa tälle mahtavalle illalle kertyy vain 23€ sisältäen ruoan ja juoman!! Mikäli kylteriseura tuntuu liian tutulta, voit ostaa lipun tänne myös KY:n ulkopuoliselle seuralaiselle. Lipunmyynti Boston Nightiin tapahtuu 1.10. klo 9 alkaen KY:n isolla puolella virallisia jonotussääntöjä noudattaen. Paikalle kannattaa todellakin tulla ajoissa sillä liput ovat lähes aina revitty käsistä. Boston Nightiin lipun ostaneilla on myös etuosto-oikeus sillisippuihin.

13.11. on vuorossa kulttuurimatka Pietariin, josta lisää tietoa lähiaikoina. Ja niin vielä yksi asia. Ensi viikosta alkaen saat tiedon kaikesta KY:n kulttuuripuolen tapahtumista tilaamalla kulttuuripostin sähköpostiisi. Linkki tilaamista varten tulee tänne blogiin ensi viikon alussa!

Pari sanaa kulttuurimatkasta

St.Petersburg…St.-fucking-Petersburg…äntligen här! 8.-11.11.2007 lähdetään perinteiseen tapaan itään, kohteena tällä(kin) kertaa Pietari. Kyseessä ei ole mikään Goom 2.0:n betaversio, vaan legendaarinen KULTTUURImatka, johon opiskelijanretkuillakin on varaa. Laadusta ei silti tingitä, vaan luvassa on korkeakulttuuria, ruokaa, juomaa, historian lehtien havinaa, miehiä trikoissa - you name it! Majoitumme hiljan restauroituun hotelli Moskovaan.

Matkahjelma: Lähdemme torstaiaamulla KY:n edestä. Matkaan rajamuodollisuuksineen menee käytännössä koko päivä, pysähdymme matkan varrella muutamaan otteeseen, mm. tutustumaan Summan kylään. Ensimmäisen illan vietämme jokilaivaristeilyllä nauttien skumpasta, toistemme seurasta sekä Pietarin syysillan ainutlaatuisesta tunnelmasta.
Perjantaina tutustumme kaupunkiin ja halukkaat voivat nauttia myös sirkushuveista. Illalla luvassa on venäläinen illallinen, josta on luontevaa jatkaa Pietarin yöelämään ja kuumimmille klubeille. Lauantaina vierailemme halukkaiden kanssa Pushkinissa ja illalla saavutamme koko tourneen kliimaksin eli menemme Mariinski-teatteriin seuraamaan Giselle-balettia. Sunnuntaina lähdetään jälleen astetta sofistikoituneempina paluumatkalle Viipurin tax free-ostosfasiliteettien kautta Helsinkiin, jossa olemme illalla.

Upeeta hei.

Matkan hinta: 180 e sisältää matkat, viisumin, majoituksen (2hh, aamiainen), balettilipun, jokilaivaristeilyn, venäläisen illallisen ja kaupunkikierroksen. Vapaaehtoisia aktiviteettejä ovat sirkus (15 e), vierailu Pushkinin Katariinan palatsissa (15 e), opastettu kierros eremitaasissa (5 e).

Lipunmyynti: Ke 17.10.2007 jKr. klo 9.00 (ovet auki klo 7.00) @ KY:n Iso puoli.
Lipunmyyntiin mukaan voimassaoleva passi (tarvitsemme passinumeron viisumia varten) ja 180 e. Paikkoja on 45, eli kannattaa olla ajoissa jonottamassa!

Tässäkin spektaakkelimaisessa lipunmyyntitilaisuudessa pätevät paitsi “aikainen lintu madon nappaa”-tyyppiset latteudet, myös KY:n viralliset jonotussäännöt. Yksi henkilö voi ostaa kaksi lippua, mutta molempien matkat on maksettava lipunmyynnin yhteydessä sekä molempien lähtijöiden passit on oltava mukana. Huomioithan, että matka on tarkoitettu vain KY:n jäsenille.

Ai että, kohta sitä saa!

Pietari-mainos
Pietari Pietari2


				


Architect: Petri Vilén | Interiors: Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute