Yksi itsenäisyypäivän hienoimmista kunnianosoituksista 90-vuotiasta itsenäistä Suomea kohtaan on Ylioppilaiden itsenäisyyspäivän soihtukulkue. Soihdut loimuten noin 600 ylioppilasta lakkeineen vaeltavat Hietaniemen hautausmaalta Arkadiankatua pitkin Mannerheimintielle matkan jatkuessa Pohjoisesplanadille, jossa tasavallan presidentti Tarja Halonen tervehtii kulkuetta presidentinlinnan parvekkeelta. Sen jälkeen kuunnellaan Senaatintorilla hienoissa tunnelmissa mieskuorojen tulkitsemana mm. Finlandia ja Maamme.
Tarkka aikataulu:
Kulkue lähtee liikkeelle klo 16.50 Hietaniemen hautausmaan porteilta. Soihtuja on rajoitettu määrä, joten tule ajoissa hakemaan omasi! Kulkue ohittaa presidentinlinnan, jonka parvekkeelta tasavallan presidentti Tarja Halonen tervehtii kulkuetta noin klo 17.30.
Kulkueen saapuessa Senaatintorille klo 17.45, Senaatintorilla voimme nauttia kuorolaulusta ja mahtavasta tunnelmasta. Lisäksi HYY:n, SHS:n ja KY:n puheenjohtaja pitävät puheet. Puheen tulee myös pitämään Kaupunginjohtaja Pajunen.
Kulkueeseen kehotetaan pukeutumaan tummaan takkiin, valkoiseen kaulaliinaan sekä ylioppilaslakkiin. Muistakaa ottaa myös paljon lämmintä päälle.
Lisätietoja itsenäisyyspäivän soihtukulkueen virallisilta nettisivuilta http://tky-atk.tky.fi/itsenaisyyspaiva/








